Espanjalaisen maakunnan hallinto vaihtaa 40 000 tietokonetta Linux-käyttöjärjestelmälle. Päätös luokitellaan toiseksi suurimmaksi avoimen koodin migraatioksi Euroopassa.
Ruotsissa on jo jonkin aikaa ollut vallalla trendi, jonka mukaan oppilailla on oltava henkilökohtainen tietokone. Suurin osa kouluista ratkaisee tämän vuokraamalla tarvittavan määrän koneita. Hudiksvall on päätynyt ratkaisuun, jossa jokaiselle oppilaalle ostetaan oma kannettava tietokone. Yhdestä tietokoneesta kunta maksaa vain 3 000 kruunua (337 euroa). Syy läppäreiden halpuuteen on yksinkertainen. Kalliiden lisenssien ostamisen sijaan ne on varusteltu Ubuntu-käyttöjärjestelmällä.
Ensimmäinen avoimen lähdekoodin Open webOS -käyttöjärjestelmäversio valmistuu ensi syksynä. Palm-yhtiökaupan myötä HP:lle päätyneen järjestelmän pitäisi valmistua syyskuuhun mennessä.
Nykyaikana digilaitteet tuottavat valtavia tietovarantoja, jotka uhkaavat jäädä käyttämättä. Miten tämä tieto voisi sujuvoittaa kaikkien arkea? Helsingin kaupunki on valittu ainoana pohjoismaisena kaupunkina it-jätti IBM:n maailman laajuisen Smarter Cities Challenge -ohjelmaan, joka ideoi mihin dataa voitaisiin käyttää.
Avoimen GNU/Linux -käyttöjärjestelmän asema yrityskäytössä parantuu nopeassa tahdissa. Linuxin käyttöä vauhdittavan Linux Foundation -järjestön mukaan yrityksien kiinnostus avointa käyttöjärjestelmää kohtaan on kasvanut reippaasti.
Avoin data. Avoin tieto. Open knowledge.
Ne ovat kiihottavia nimiä polttavalle trendille, joka päästelee vasta vauvan röyhtäyksiä, mutta tulee kuin juna.
Aiheesta en vielä paljon mitään tiedä, mutta yritän kovasti ottaa selvää. Onko avoin data bisnestä vai vain yksi uusi it-gurujen ihastus, hetken huuma?
Suomalainen Open Ocean Capital -pääomasijoitusyhtiö on julkistanut ensimmäisen sijoituksen uusimmasta Fund Three -rahastostaan. Open Ocean sijoittaa yli miljoona dollaria espanjalaiseen Zentyal-yhtiöön, joka kehittää pilvipohjaisia Linux-palvelinratkaisuja pienille ja keskisuurille yrityksille.
Muut uutiset aiheesta:
Pelitalo id Softwaren legendaarinen pelisuunnittelija John Carmack on ilmoittanut, että yhtiö aikoo julkaista Doom 3 -pelin lähdekoodin vapaaseen jakeluun. Carmackin tweettauksen mukaan lähdekoodi on paketoitu ja valmis julkaistavaksi, kunhan lakiosastolta saadaan viimeinen vahvistus asialle.
Linuxista on tullut suosituin älypuhelimien alusta. Esimerkiksi sovelluslatauksista jo 44 prosenttia tehtiin Androidille, kun Iphone jäi 31 prosenttiin. Linuxin ongelma on aina ollut fragmentoituminen. Ensin eri jakeluversiot häiritsivät yleistymistä työpöydillä ja nyt Ubuntu tulee osaltaan hämmentämään pakkaa mobiililaitteissa.
Ubuntu on yksi suosituimmista Linux-jakelupaketeista, mikä ei sekään vielä tarkoita, että se olisi laajojen ihmismassojen käytössä. Pyrkimystä kasvuun on kuitenkin rutkasti. Iso askel on Ubuntu-koneiden saaminen myyntiin Kiinassa. Vielä isompi on, jos Ubuntu pystyy edes jossain määrin haastamaan Androidin mobiililaitteissa, kuten aikomus kuulemma on.
Ubuntu-linuxin takana oleva Canonical ja Red Hat Linuxia kehittävä Red Hat sekä Linux Foundation ovat julkaisseet laitevalmistajille listan suosituksia, joilla halutaan parantaa Linux-versioiden asemaa tulevan Windows 8 -järjestelmän rinnalla. Suositukset liittyvät Microsoftin edistämään UEFI Secure Boot -ominaisuuteen, jonka pelätään vaikeuttavan vaihtoehtoisten käyttöjärjestelmien asentamista.
Suurien tietomäärien tuomille haasteille haetaan ahkerasti sopivia ratkaisuja. Yksi tällainen on avoimen koodin Hadoop, jonka tutkimusyhtiö Forrester ennustaakin tulevan laajasti osaksi it-talojen toimintaa.
Yksi suosituimmista Linux-jakeluista, Ubuntu, ottaa merkittävän askelen, kun intialaiset oikeuslaitokset siirtyvät sen käyttäjiksi. Käyttöön otetaan toissa keväänä julkaistu niin sanottu pitkän tuen versio 10.04.
Helsingin Sanomat on antanut toimittajilleen ohjeet avoimen tiedon käytöstä toimituksellisessa työssä. Ohjeiden tarkoitus on saada avoin tieto aikaisempaa selvemmin osaksi journalismia.
Suomen avoimen lähdekoodin keskuksen COSSin vuosittaisessa Openmind-konferenssissa keskitytään tällä kertaa erityisesti Linuxin historiaan ja tulevaisuuteen. Käyttöjärjestelmähän täytti tänä syksynä 20 vuotta.
Viikon Valo on blogi, joka on vuoden alusta asti esitellyt suomalaisille helppotajuisesti uusia avoimen lähdekoodin ohjelmia. Joka viikko blogi esittelee lukijoilleen uuden ohjelman tai aineiston. Suosituimmat blogiartikkelit on luettu noin tuhat kertaa.
Red Hat kehuu, että sen asiakkaana oleva Kankaanpään kaupunki on säästänyt Linux-virtualisointiratkaisulla suuret summat rahaa. Kokonaisuus on osoittautunut joustavaksi ja luotettavaksi.
Tietotekniikkapiireissä on vietetty ja vietetään tänä vuonna lukuisia syntymäpäiviä. Kesäkuussa IBM täytti komeat sata vuotta ja muutama viikko sitten sen mullistava luomus, pc-tietokone, 30 vuotta. Windows XP:n kymmenvuotissynttäritkin huomioitiin tällä viikolla. Tässä vielä yksi etenkin suomalaisittain huomionarvoisa juhlanaihe: Linux täyttää 20 vuotta.
MeeGon ympärillä odotetaan tapahtuvan tänä syksynä isoja asioita. Julkistuksien toivotaan valaisevan sitä, mihin suuntaan MeeGo on menossa, ketkä seisovat MeeGon takana ja vievät sen seuraavalle tasolle.
MeeGo-ohjelmistoihin keskittyneen Nomovokin toimitusjohtaja Pasi Nieminen uskoo, että MeeGo saatetaan vielä brändätä uudelleen. ”Mutta sillä on marginaalinen vaikutus, millä nimellä sitä kutsutaan. Koko ajan on kyse linuxista.”
IBM, Oracle ja SAS Institute ovat saamassa haastajan. Avoimen koodin organisaatioiden välille on muodostumassa yhteenliittymä, joka aikoo haastaa suuret ohjelmistotalot datan ja yritystiedonhallinnan kentällä. Data Stack -nimellä kulkevan projektin olisi määrä tarjota avoimen koodin työkaluja, joilla yritykset voivat siivota dataansa ja tallentaa, analysoida ja esittää sitä.
Suomalainen mobiilikehittäjä Ixonos tiukentaa otettaan Linux-kehitykseen liittymällä Linux Foundation säätiön jäseneksi. Yhtiö tulee edistämään Linuxiin perustuvia mobiilialustoja, kuten Googlen kehittämää Androidia sekä Nokian ja Intelin MeeGoa.
Symbian-, Maemo- ja MeeGo-sovellusten yhteinen kehitysympäristö Qt kehittyy edelleen. Nokia on julkaissut Qt SDK 1.1:n, tuoreimman sovelluskehittäjien työkalupaketin. Sen tärkeintä sisältöä ovat Qt 4.7- ja Qt Mobility 1.1.3 -työkalut, joiden myötä tekniikalla kehitettyjä sovelluksia päästään julkaisemaan aiempaa helpommin etenkin Symbian-alustalle Ovi Store -kaupassa.
HK Ruokatalo etsi SAP-järjestelmilleen uutta korkean käytettävyyden alustaa, jonka turvin liiketoiminta pyörisi keskeytyksettä läpi vuorokauden säällisin kustannuksin. Tarjouskilpailussa uuden järjestelmän toimittajaksi valittiin Siemens IT Solutions and Services. Sen tarjoama ratkaisu oli pilviteknologiaa hyödyntävä, Linux-pohjainen FlexFrame.
Patenttiriidoista on väännetty pitkään ja hartaasti eri oikeusasteissa. Linux-maailmaa ravistelivat muutama vuosi sitten SCO-yhtiön väitteet, että Unix ja sitä kautta myös Linux olisivat sen omaisuutta, jonka käytöstä kaikkien pitäisi maksaa. Juttu raukesi lopulta, mutta nyt on saatu langettava päätös samantapaisessa asiassa, joka saattaa tuottaa päänvaivaa etenkin Linuxia käyttäville yrityksille.
Niin Suomen kuin EU:n kuluttajalautakuntiin on valitettu Sonyn yksipuolisesta päätöksestä poistaa PS3-konsolista tuki ulkoisille käyttöjärjestelmille, käytännössä siis Linuxille. Suomen kuluttajariitalautakunta on tehnyt päätöksen, jonka myötä Sony on velvollinen korvaamaan PS3-konsolin ostaneelle osan laitteen hankintahinnasta.